Kouluruokailu ansaitsi juhlavuotensa

Kouluruokailu koululuokka
Kouluruokailu ansaitsi juhlavuotensa

Vuonna 2018 suomalainen kouluruokailu vietti 70-vuotisjuhliaan. Mielestäni kouluruokailu ansaitsi juhlavuotensa, jonka aikana teeman ympärillä järjestettiin lukuisia tapahtumia. Kaikille tuttu ja tärkeä asia sai mukavasti näkyvyyttä myös eri viestintäkanavissa.

Kouluruoan juhlavuosi huipentui Hanasaaressa 10.12.2018 järjestettyyn seminaariin, jonne oli saapunut asiantuntijavieraita myös naapurimaastamme Ruotsista, joka yhtä lailla voi ylpeillä maksuttomasta kouluruokajärjetelmästään.

Kouluruokailu kiinnostaa myös poliittisia päättäjiä

Seminaarin avauspuheenvuoron ja tervehdyssanat esitti maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä, joten juhlavuoden kellojen kilkutus on kuulunut myös ministeriötasolle. Leppä sanoi keskustelleensa kouluruokailusta myös ministerikollegoidensa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasosen ja perhe- ja peruspalveluministeri Annika Saarikon kanssa. Suopeaa suhtautumista kouluruokailun tukemiseksi ja kehittämiseksi varmasti siis löytyy, mutta konkreettisemmat toimenpiteet jäävät seuraavan keväällä 2019 valittavan hallituksen tehtäviksi.

Ministeri Leppä pohti muun muassa päivityksiä perusopetuslakiin, joilla toimintaa ohjattaisiin parempaan suuntaan. Parempi suunta olisi se, että nykyistä huomattavasti useampi koululainen nauttisi maksuttomasta kouluruokapalvelusta päivittäin. Tuoreiden tutkimusten mukaan paikoin jopa 60% jättää kouluruoan syömättä kerran tai jopa useammin viikossa. Hajontaa on kuitenkin paljon, sillä on myös kuntia ja kaupunkeja, joissa lähes kaikki oppilaat osallistuvat kouluruokailuun kaikkina tarjoilupäivinä.

Ministeri Lepän mukaan laissa voisi olla kirjauksia muun muassa velvollisuudesta ottaa oppilaat mukaan kouluruoan suunnitteluun, opettajien osallistumisesta kouluruokailuun yhdessä oppilaiden kanssa tai vaikkapa päivittäin tarjottavasta välipalasta.

Pakottamalla vai innostuksen kautta

Lakikirjaukset ja määräykset tietysti ohjaavat haluttuun suuntaan, mutta on hyvä muistaa myös muut keinot saada oppilaat ja muut tahot innostumaan kouluruokailusta. Tiukkaan määrämittaiseen muottiin pakotettu ihminen osoittaa helposti olemuksellaan ja käytöksellään, että ei tämä nyt minun mielestäni olekaan niin kovin hyvä juttu. Joku opettaja ehkä haluaisi syödä omia eväitä tai kokea tarvetta olla edes hetken kollegoidensa kanssa erillään oppilaista.

Oli miten oli, niin nykyistä laajemman ruokatiedon jakaminen ja sisällyttäminen opetukseen ei ehkä ole lainkaan huono idea. Ruoka vaikuttaa paljon niin omaan hyvinvointiimme, ympäristöömme kuin sosiaaliseen elämäämmekin. Ruokapöytien ympärillä tehdään tärkeitä päätöksiä ja vaikka ei tehtäisi edes päätöksiä, niin sekin olisi hyvä, jos edes ihan vain syötäisiin rauhassa ja juteltaisiin.

Ei vain osallistumaan vaan myös syömään täysipainoisesti

Kouluruokailuun osallistuvien osuuden kasvattaminen palveluun oikeutettujen joukossa on luonnollisesti hyvä tavoite. 60 prosentista pitää pyrkiä lähemmäs 90 prosenttia. Kun mittari sitten toivottavasti alkaa näyttää parannusta, on tästä iloitsemisen rinnalla syytä muistaa, että määrän lisäksi tärkeää on myös laatu. Sen lisäksi, että kouluruokailuun osallistuvien oppilaiden joukko kasvaa, nämä osallistujat pitää myös saada syömään mahdollisimman kattavasti täysipainoinen ateriakokonaisuus. Oppilas, joka tulee kouluravintolaan vastentahtoisesti istumaan ja tuijottamaan lautaselleen puolipakotettuna otettua vihreää hernettä viedäkseen senkin kohta bioastiaan, ei ole kenenkään etu, ei edes tilastojen.

 Salaatti, leipä ja juomakin kuuluvat kokonaisuuteen

Todisteeksi siitä, että pelkkä kouluravintolaan saapuminen ja ruokailuun osallistuminen ei vielä riitä, on olemassa myös tutkimustuloksia, jotka vahvistavat sen, minkä moni voi todeta itsekin, jos pääsee seuraamaan kouluruokailua. Yhden tutkimuksen mukaan (Raulio, Susanna, Tapanainen, Heli, Kuusipalo, Heli, Virtanen, Suvi M.), jossa otos oli lähes 600 oppilasta yhteensä viidestä koulusta kuudesluokkalaisten koululaisten ottamista annoksista eri ateriaosineen vain 2,5% oli suositusten mukaisia. Kahdeksasluokkalaistenkin kohdalla luku oli lähes yhtä pieni, vain 5%. Työtä siis riittää. Ravintoaine ja energiasuositukset täyttyvät vasta kaikkien ateriaosien syömisen kautta.

Jos lautaselle otettua pääruokaa voisi kuvata sanalla nokare ja lisäksi salaatti ja leipä jäävät pois ja juomaksikin vaihtuu vesi, niin ei siinä kyllä paljon pitkää matematiikkaa lueta tai kovin montaa hattutemppua liikuntatunnilla tehdä.

Mielestäni edellä esitetty tutkimustulos osoittaa, että vallitsevaa tilannetta on pyrittävä parantamaan velvoittavien ohjeiden ja määräysten lisäksi ennen kaikkea oppilaiden oman tahdon ja motivaation kautta. Muutoin vaarana on, että tulokset jäävät vain kauniiksi tilastonikkaroinniksi, jossa asiat näyttävät hyvältä, mutta hyvinvointi ei oikeasti lisäänny.

Yleisiä tutkimuksia täydennettävä omalla asiakastuntemuksella

Suomessa kerätään säännöllisesti tietoa kouluruokailusta yleisellä tasolla. Tämä tieto on ehdottomasti hyödyllistä ja auttaa asiakokonaisuuden monimuotoisuuden hahmottamisessa ja päätöksenteossa. Eri ruokapalvelujen tarjoavat ovat myös toteuttaneet kymmenittäin toinen toistaan loistavampia ideoita, joilla edistetään ja kehitetään kouluruokailua. Liiallisessa yleistämisessä on kuitenkin vaaransa: mikä toimii yhdessä paikassa, ei välttämättä toimi toisessa paikassa. Kerron kuulemani esimerkin, joka muistuttaa sekä eri asiakasryhmien heterogeenisuudesta että siitä, että monesti yksinkertainen on kaunista – koululaistenkin mielestä.

Jälleen kerran – tunnetko asiakkaasi?

Eräässä koulussa oli parannettu kouluruoasta kertovaa viestintää. Oppilaille kerrottiin sanoin ja kuvin mistä ruoka tulee. Oppilaat siis näkivät muun muassa kuvia porsaista ja lehmistä. Koska tarina ei kerro kaikkia yksityiskohtia, niin ainakin näin kuultuna toetutus vaikuttaa siis varsin hyvältä työltä, jonka tavoitteet ovat ehkä olleet jopa ympäristöasioiden näkökulmasta myönteisiä.

Eräät oppilaat olivat kuitenkin todenneet, että “emme me halua tietää, mistä ruoka tulee. Me haluamme vain, että se on hyvää.” Niin, siinäpä se – lyhyesti ja ytimekkäästi. Tämän asiakaskommentin ei kuitenkaan pidä lannistaa edellisiä viestinnän tekijöitä saati muita. On varmasti monia, jotka haluavat tietää paljon enemmän siitä, mitä ruoka on ja mistä se tulee. On viestittävä tavalla, joka puhuttelee omia asiakkaita. Keskutelemalla omien asiakkaiden kanssa saa juuri sitä tietoa, mikä parhaiten parantaa tarjoamasi ruokapalvelun hyväksyntää oman asiakaskuntasi keskuudessa.

Julkisen ruokapalvelun gastronomia

Naapurimaassamme Ruotsissa tehdään työtä joukkoruokailupalvelujen arvostuksen parantamiseksi. On tärkeää, että alan maine on hyvä ja vetovoimainen. Muuten ala ei kiinnosta, se ei vedä puoleensa osaavia ammattilaisia ja sitä koskeva viestintä voi ohjautua varsin kielteiseksi.

Julkisen ruokapalvelun kuva ei siis saisi olla pelkkää pussien availua tai mättöä, vaan sen tulisi olla asiakasläheistä gastronomiaa. Ruotsissa onkin käytössä termi “offentliga gastronomi”, jolla tarkoitetaan siis julkisen sektorin ruokapalveluja ja korostetaan, että sillekin on leimallista määrän lisäksi myös kaiken toiminnan ja tekemisen korkea laatu. Ruoan hyvä maun ja syömään houkuttelevan ulkonäön täytyy siis kuulua myös julkisten ruokapalvelujen piirteisiin. Pöllittäisiinkö tämä termi meille Suomeenkin?

Koti, koulu ja tilliliha

Lopuksi vielä pari sanaa tillilihasta. Kirjoitan tämän ehkä hieman vastentahtoisesti, koska tilliliha on meidän jo oppivelvollisuuskouluvuodet kaun sitten ohittaneiden tarinallinen taakka ja legenda. Myönnän, että tilliliha ei ollut minun suosikkiruokani. Minä tykkäsin siitä, mistä monet koululaiset tänäänkin eli ohrapuurosta. Se oli jo kauan sitten mielettömän hyvää.

Tämän päivän koululaisista moni ei edes tiedä, mitä tilliliha on, paitsi jos me vanhemmat olemme sen heille jo etukäteen mustamaalanneet ja näin siirtäneet kielteistä perinnettä seuraaville sukupolville.

Oli niin tai näin, niin juhlaseminaarissa vieraille tarjottiin kouluruokaa ja…no…tietysti myös tillilihaa muiden vaihtoehtojen ohessa. Tilliliha oli mureaa ja hyvää ja ruoka oli aivan eri näköistä kuin kouluaikoinani. Selitys lienee, että vuosien vieriessä ovat siis muuttuneet niin ruoka kuin syöjäkin.

Juhlavuoden aikana 70-vuotiasta kouluruokailua juhlittiin muun muassa järjestämällä juhlaruokaviikkoja, joissa paikoin oli tarjolla tyypillisiä ruokia vuosikymmenten varrelta. Noiden ruokien joukkoon pääsi myös tilliliha. Kyselin mielenkiinnosta erään perinneruokaviikon toteutuksen jälkeen, miten entisaikojen ruoat olivat tämän päivän koululaisille maistuneet. Hyvin olivat maistuneet – tillilihakin.

Epäilemättä kouluruokailun kohdalla myös eri mielipidevaikuttajilla on merkitystä. Ei siis ole sama, mitä kotona sanotaan ja tehdään, mitä lehdissä tai netissä kirjoitellaan tai mitä oman kaveripiiriin äänekkäät persoonat ehdottavat kouluruokatauon aikana tehtävän. Siinä vaiheessa, kun mielipidejohtaja kysyy, mennäänkö ärrälle, mäkkäriin vai omaan kouluravintolaamme, niin viimeisen vaihtoehdon tulee olla vetovoimaisin. Näihin paikkoihin me tarvitsemme kouluruokailua tukevaa sisältöä ja sitä kautta lisäämme koululaisten hyvinvointia. Kukaan ei väitä, että tehtävä on helppo, mutta se on tehtävissä.

Juha Jokinen

PS. Jos et vielä saanut tarpeeksi kouluruokailusta, ehkäpä haluat lukea aikaisemman blogikirjoituksen, jossa käsitellään kouluruokailua.

It's only fair to share...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.