Taas sataa lokaa lautaselle.
Taas sataa lokaa lautaselle. Meillä kaikilla on varmasti mielipide kouluruoasta. Siihen meillä kaikilla on myös oikeus. Riippuen keneltä kysytään, mielipide kouluruoasta vaihtelee todennäköisesti ykkösestä kymppiin tai huonosta erinomaiseen. Vaikka suvaitsevaisuus on hyve, niin pitääkö hyväksyä myös kouluruoan täydellinen halveksunta?
Iltalehdessä oli 5. helmikuuta juttu helsinkiläisestä alakoulusta, jossa kouluruokailutilanteen hallinta näytti karanneet käsistä kuin se kuuluisa mopo. Joidenkin oppilaiden huonoa käytöstä ruokailun yhteydessä ei ole saatu kuriin ja tilanne on pahentunut jokseenkin sietämättömäksi.
Haukkumista ja halveksuntaa ei opeteta koulussa, mutta opettajia riittää koulun ulkopuolella
Kun kouluruoan arvosteluasteikoksi ei riitä edellä kuvattu asteikko huonosta erinomaiseen, vaan asteikkoa pitää laajentaa sen alapäästä lisäämällä sinne kuvaus ”Hyi v..tu mitä pa..aa!”, niin on varsin todennäköistä, että kyseisen oppilaan paha olo ei johdu enää vain kouluruoasta.
Haukkumista ja halveksimista tuskin opitaan koulussa, mutta niin sosiaalisen median kanavissa kuin esimerkiksi vaikkapa maailmanpolitiikan huipulta huonon käytöksen opettajia on helppo löytää. Välillä tuntuu siltä, että kilpaillaan siitä, kuka keksii kaikkein pahimman ilmaisun.
Lehtijutun mukaan ykkös- ja kakkosluokkalaiset osaavat käyttäytyä ja tottelevat aikuisia, mutta tilanne pahenee huomattavasti, kun puhutaan nelos-, viitos- ja kuutosluokkalaisista. Melutaan, huudetaan, kiroillaan, ruokaa paiskotaan milloin mihinkin ja toisinaan otettu ruoka kiikutetaan siihen lainkaan koskematta suoraan biojäteastiaan. Yksittäistapauksia? Tietysti. Merkityksettömiä? Ei todellakaan.
Lehtijutussa Helsingin kaupungin perusopetuksen johdosta kerrotaan, että kaupunki ei ole saanut palautetta lasten häiriökäyttäytymisestä kouluruokailujen yhteydessä. ”Kaikki on hyvin, kun mitään ei kuulu” ei taida tässäkään kohdassa pitää paikkansa. Miksi ja mihin lie palaute matkalla pysähtynyt, kun ei ole riittävän ylös päätynyt?
Kun ongelmiin ja epäkohtiin ei puututa ajoissa, sallitun rajan liikkuvat ja syntyy uusi normaali. Suvaitaan aine enemmän ja enemmän ja toivotaan, että ongelma poistuisi itsestään. Ehkäpä ongelman vähättely johtuu siitä, että pelätään oman maineen menettämistä. Kukapa haluaisi olla töissä, opettamassa tai oppimassa tuollaisessa paikassa? Tuskin edes häiriöiden aiheuttajat, jos vain päästäisiin pureutumaan asioiden juurisyihin. Huono maine on ikävä uutinen siinäkin mielessä, että sekä opetus- että ruokapalvelualan työtehtävien kiinnostavuus ja imu eivät tällä hetkellä ole kehuttavia.
Tilanteeseen pitäisi puuttua yhteisvoimin ja hyödyntää vaikkapa positiivista ryhmäpainetta. Enemmistö varmasti haluaa, että koulu ruokailuhetkineen on viihtyisä paikka oppia ja kasvaa ruokaa arvostavaksi kunnon kansalaiseksi.
Juha Jokinen
