/

14.8.2018

[:fi]Kouluruoka tarvitsee huomiota päivästä yksi alkaen[:]

Kouluruoka kouluruokailu

[:fi]Paahteinen kesä, joka alkoi jo koulujen kevätlukukauden lopulla, kesti lopulta monin paikoin koko koulujen kesäloman ajan. Ruoka ja ruokapalvelut ovat kesän aikana olleet mediassa vahvasti esillä helleuutisten rinnalla. Sää vaikuttaa myös ruokaan ja juomaan – niin tuotantoon kuin kulutukseenkin. Kylmälaitteiden kompressorit ovat laulaneet Matin ja Tepon ”Mä joka päivä töitä teen” -laulua tauotta pitääkseen juomat viileinä ja jäätelöt kuosissaan. Ruokapalveluista kouluruoka on viettänyt kesälomaa palatakseen osaksi keskustelua nyt, kun koulut taas alkavat.

Kesän jälkeen koulujen alkaessa nostetaan aina aiheellisesti esiin ekaluokkalaiset, joille koulun alkaminen on uusi, suuri ja jännittävä tapahtuma. Tärkeä aihe, josta elokuussa koulujen alkaessa aina puhutaan, on ekaluokkalaisten liikenneturvallisuus. Siitä onkin hyvä muistuttaa kaikkia meitä, jotka jo tottuneesti liikumme liikennevirroissa. Valpastumisemme uusien pienten liikkujien tullessa joukkoomme on täysin paikallaan.

Mitä yhteistä on kouluruoalla ja perhosilla?

Ekaluokkalaisilla riittää kouluissa ihmeteltävää monien uusien asioiden parissa. Siksi hyvästä kotona saadusta perehdytyksestä huolimatta monella heistä on varmasti perhosia vatsassaan ensimmäisten koulupäivien aikana. Koulussa nuo perhoset saavat vatsaan seurakseen myös kouluruokaa. Näin on käynyt jo 70 vuotta ja sen kunniaksi vietämmekin nyt vuonna 2018 maksuttomat kouluruokailun 70-vuotisjuhlavuotta. Kun kouluruoka ja kouluruokailu muodostuvat miellyttäväksi kokemukseksi, perhoset muuttavat vatsanpohjasta omiin ruokapöytiinsä.

Kouluruoka kilpailee ajasta ja tilasta uusien asioiden joukossa

Se mitä vanhemmat kotona ovat muistaneet tai ehtineet kertoa kouluruokailusta, vaihtelee varmasti suuresti. Kun on monia tärkeitä asioita liikenneturvallisuudesta alkaen, saattaa jokin asia, kuten esimerkiksi kouluruoka, jäädä vähälle huomiolle.

Jotain ohjeita kotona on ehkä kouluruokailuun annettu. Lisää ohjeita tulee varmasti vielä koulussa omalta opettajalta, uudelta aikuiselta, jota koulutaipaleen aloittavan on nyt opeteltava tottelemaan kuin omia vanhempiaan. Opettajalta saatavat ohjeet ovat samat kaikille ekaluokkalaisille, mutta siinä, kuinka samansuuntaisia ne ovat kotona saatujen ohjeiden kanssa, voi olla suuriakin eroja. Näitä pieni koululainen sitten yrittää jäsentää mielessään ympäröivään todellisuuteen, kun uusi tilanne tulee eteen.

”Mitä ohjeita noudattaisin vai tekisinkö niin kuin muutkin?”

Tehdäkö niin kuin äiti sanoo vai niin kuin opettaja sanoo? Entäpä, jos opettaja sanoo yhtä ja äiti toista? Toisaalta äiti muisti sanoa senkin, että opettajaa tulee totella? Sitten kun siirrytään syömään, niin pöydän ympärillä on vielä väkeäkin paljon enemmän kuin kotipiirissä. Kotona äiti on ehkä tarjoillut ruoan lautaselle asti, mutta koulussa saakin alkaa harjoitella ottamaan itse. Pitäisi alkaa tehdä päätöksiä opettajan valvovan silmän alla ja valita ruokia, joita ei kenties ole koskaan aiemmin nähnyt saati maistanut. Sivuille vilkuilevat silmät huomaavat lisäksi, että Vilma otti tuota ruokaa, jota Oskari ei ottanut lainkaan. Ville taas näytti syövän kaiken, mitä hänen lautasellaan oli, mutta Aino ei koskenut juuri mihinkään omalla lautasellaan.

Maistaakin pitäisi, mutta kun ei tiedä mitä se oikein on eikä ulkonäkökään oikein viehätä. Toisaalta paras kaveri Patrik juuri maistoi ja kehui, että se oli tosi hyvää. Kun siinä samalla silmäkulmassa vilahtaa vielä keittiön puolella henkilö, jolla on kädessään ainakin sata kertaa niin iso vispilä kuin se, millä äidin kanssa on kotona leivottu, niin viimeistään silloin pienen koululaisen on pakko nielaista – jännityksestä. Shakespearea mukaillen: ”Syödäkö vai eikö syödä? – kas, siinäpä kysymys.” Mitä ohjetta noudattaisi, kenestä ottaisi mallia vai ryhtyisikö itse jo heti seitsemän vuoden ikäisenä todelliseksi päätöksentekijäksi?

Kuva kouluruokailusta alkaa muodostua päivästä yksi

Opettajilla on kädet täynnä töitä, kun he yrittävät saada lasten kasvoilta paistavat ymmyrkäiset kysymysmerkit kääntymään iloisiksi hymyiksi, joissa on pilkahdus turvallisuuden tunnetta. Tilanne on herkkä, koska uutta ja ihmeellistä on paljon. Silloin on tärkeää, että hymyileviä ja välittäviä ilmeitä on riittävästi ympärillä. Ollaan rakentamassa sitä kuuluisaa ja tärkeää ensivaikutelmaa kouluruokailusta, jonka kanssa tullaan seurustelemaan enemmän tai vähemmän syvällisesti vähintään seuraavat yhdeksän vuotta. Se on pitkä aika.

Kouluruoka kiinnostaa kotonakin

Kun ekaluokkalaiset sitten palaavat kotiin jäsentämään aivojensa päivän aikana vastaanottamaa käsittämättömän suurta uusien asioiden informaatiomyrskyä, vanhempien uteliaisuus vaatii heitä välittömästi tuottamaan jonkinlaisia päätelmiä ja mielipiteitä koetuista uusista asioista.

Mitä vanhemmat useimmiten kysyvät, kun ekaluokkalainen ja miksi ei vanhempikin koululainen, palaa koulusta kotiin? Yleisin kysymys lienee ”miten koulupäivä meni?”. Aika usein vanhemmat todennäköisesti kysyvät myös ruuasta: ”Mitä ruokaa koulussa oli?” ”Maistoitko?” ”Oliko ruoka hyvää?” tai ”Söitkö hyvin?” Ruoka on siis kysymysrankingissa korkealla jo pienestä pitäen. Hyvä niin, koska ruoka on myös kaiken oppimisen energianlähde. Lisäksi kouluruokaa tarjotaan ilman lisämaksua kaikille, se noudattaa ravitsemussuosituksia ja siitä saa noin kolmasosan päivittäisestä energiatarpeesta. Paljon hyvää siis.

Ruokaa liittyvät kysymykset eivät toki jää ensimmäisiin koulupäiviin, vaan jatkuvat vuosia, usein ainakin peruskoulun loppupuolelle saakka. Jossain vaiheessa kyselyt tai ainakin niihin saatavat vastaukset vähenevät, kun nuori itse haluaa hallita ruoka- ja välituntikäyttäytymistään. Tällöin myös kouluruokaa koskevat asiat peitellään salaisuuksien verholla vastaamalla lähes kysymykseen kuin kysymykseen tyhjentävästi sanoilla ”ihan ok”. Kasvavia nuoria saattaakin toisinaan ihmetyttää, miksi kouluruoka tuntuu kiinnostavan heidän vanhempiaan enemmän kuin heitä itseään, vaikka vanhemmat eivät itse ruokaa syö saati käytä koulun tarjoamia ruokapalveluja.

Kouluruokailusta on muotoiltava koululaisille kiinnostava

Koulujen ja niihin ruokapalveluja järjestävien tuleekin osaltaan huolehtia siitä, että he tekevät kouluruoasta nuorille niin kiinnostavan, että se päätyy riittävän usein lasten ja nuorten keskusteluihin. Keskustelu joko-tai -tasolla siitä, onko kouluruoka hyvää vai huonoa ei vielä ole kovin hedelmällistä, eritoten silloin, kun äänekkäin mielipidevaikuttajan auktoriteettia tavoitteleva lapsi pyrkii tekemään omasta ”kouluruoka on ihan hirveää” –arviostaan kaikkien yksimielisen mielipiteen.

Kouluruoka on todellisuudessa maukas juttu ja keskustelunaihe. Mistä ruoka tulee, miten se on tehty, mitä se sisältää tai miksi se näyttää ja maistuu juuri tuollaiselta ovat oivia keskustelua syventäviä kysymyksiä, joihin pientenkin koululaisten kanssa voi etsiä vastauksia. On eduksi, jos myös ruokapalvelun tuottajat ja tekijät ovat tässä keskustelussa aktiivisia. Näin onkin jo monin paikoin tehty. Pidemmällekin on menty ja otettu koululaiset jopa mukaan kokkaamaan. Kokemukset näistä ovat olleet myönteisiä ja parantaneet kouluruoan mainetta. Kun tietää enemmän kouluruoasta, niin siitä on myös paremmat mahdollisuudet tykätä ja kiinnostua.

Upean kouluruokajärjestelmämme tulee antaa koululaisille hyvät eväät niin itse ydintuotteessa lautasella kuin ruokaan liittyvillä palvelun muilla osatekijöillä. Kokonaisuuteen keskittyminen edistää myös ruoan tekijöiden sitoutumista omaan tuotteeseensa. Näin kouluruokailu tuottaa mukavia kokemuksia, koska joka tapauksessa näistä kokemuksista muodostuu myös muistoja, joihin moni palaa vielä vuosienkin päästä.

Juha Jokinen[:]

Haluatko ottaa kehitysloikan viestinnässäsi tai kehittää ammattikeittiösi toimintaa?

Tilaa uutiskirje, niin saat hyödyllistä ja virikkeellistä luettavaa!