Ilmaisia lounaita ei ole edes kouluissa

Kalapuikkoannos
Ilmaisia lounaita ei ole edes kouluissa

Kun puhutaan kouluruoasta, monen puheissa livahtaa kouluruoan yhteyteen adjektiivi ilmainen. Ne, jotka hieman skarppaavat, käyttävät termiä maksuton. Nyt koronaepidemian aikaan yhä useampi on saanut huomata, että edellisiä parempi adjektiivi kouluruoan yhteyteen voisikin olla arvokas. Ilmaisia lounaita ei ole edes kouluissa.

Kun koulut suljettiin, perheiden arki muuttui nopeasti. Lapset jäivät kotiin opiskelemaan ja vanhemmat saivat tilaisuuden kerrata kertotaulua ja ratkaista matemaattisia yhtälöitä tulevaisuuden toivojensa tukena.

Isä, äiti, apuopettaja ja kokki

Pian kuitenkin selvisi, että lapset eivät jääneet kotiin ainoastaan opiskelemaan. He olivat paikalla myös lounasaikaan – nälkäisinä. ”Oppiminen ei suju, jos ei syö hyvin, niin meille on sanottu koulussa”, totesivat lapset kilkuttaen lusikalla tyhjän lautasen reunaa.

Moni vanhempi joutui varmasti tunnustamaan itsekin muistutelleensa lapsiaan koulussa syömisen tärkeydestä, joten puheet oli nyt lunastettava ja siirryttävä tekoihin. Kiinni kauhan varteen siis. Vanhempien tehtäväkuvauksen laajennus ei jäänyt ainoastaan apuopettajan ja tehtävävalvojan rooliin, vaan se laajeni myös keittäjäksi, kokiksi ja ravitsemistyöntekijäksi.

Pari kolme muksua kasvavassa iässä ja matematiikan läksyjen heidän aivoilleen aiheuttama vilkas sokeriaineenvaihdunta sai aikaan jo melkoisen kysyntäpiikin kotiruokaa kohtaan eikä ainoastaan laadullisesti vaan myös määrällisesti. Okei, pahimmasta pääsi yli, kun osti kaupasta valmiita pinaattilettuja. Se oli nopeaa ja helppoa monen koululaisen suosikkiruokaa. Vihertäviä lättysiä ei kuitenkaan voinut tarjota päivästä toiseen eikä vaihtaminen maksalaatikkoonkaan oikein kuulostanut toimivalta.

Sipuli, silmät ja satelliittiyhteys

Iskän ja äiskän täytyi siis tarttua kauhan varteen ja kas – sehän vaatiikin aika paljon aikaa ja osaamista. Sipulin pilkkominen kesken työpaikan videokokouksen sai silmät vuotamaan ja muut etäyhteyden päässä olevat kollegat lohduttamaan, että ”älä nyt suotta itke, kyllä me tästä yhdessä selvitään, eivätkä kaikki edes sairastu koronasta vakavasti”. Yritä siinä sitten selittää, että enhän minä muuten, mutta kun pilkon juuri sipuleita päivän makaronilaatikkoon. Mitä? Työajalla? Puhuvan pään huulenliikkeet näyttöruudun yläkulmassa ja kuulokkeista kuuluva hämmästelevä kysymys siitä, miten sipuli tai makaronilaatikko liittyvät työnantajayrityksesi myyntiennusteisiin ja budjettiin terästää huomiosi takaisin videokokoukseen. Joudut toteamaan, että multitasking ei todellakaan toimi, sillä huomaat parhaillaan leikkaavasi veitsellä edessäsi olevaa tietokoneen näppäimistöä. Auts! Onneksi Esc-näppäin on vielä tallella, koska mielesi tekee paeta tilanteesta.

Kotiopetuskohteissa kasvava ahdistus ajan riittämisestä kaikkeen kirvoittikin pian kannanottoja, että kyllä sitä kouluruokaa, jota vielä jokin aika sitten tuli ehkä pidettyä outona vatkulina, pitäisi nyt kyllä saada, koska se meidän pikku palleroisille kuuluu.

Ruoalla on paikkansa ja hintansa

Kunnissa ja kaupungeissa toteutettiin nopeasti erilaisia ratkaisuja kouluruokailun järjestämiseksi. Jossain paikoissa paikan päälle sai mennä syömään turvavälein tai hakea kouluruoan kotiinsa. Ruoan hakemisessakin oli oma vaivansa eikä se ollut kaikille edes mahdollista. Niinpä kouluruoan kuljettamiseksi syntyikin nopeasti monia erilaisia ratkaisuja. Auttavia käsiä, jalkoja ja kumipyöriä löytyi yllättäviltäkin tahoilta. Hyvä Suomi!

Jotkut kunnat ja kaupungit alkoivat jakaa koululaisille ruokarahaa. Vanhempien kouraan lyötiin noin kolme euroa päivässä yhtä lasta kohden. Nyt viimeistään valkeni kodin tukijoukoillekin, että taiten pitää nuo kolme euroa käyttää, jos mielii loihtia niillä ravitseva ja monipuolinen lounas viikon jokaisena arkipäivänä.

Lukeminen ja laskeminen lähtevät lautaselta

Olen varma, että tänään huomattavasti suurempi joukko meistä pitää lämpimän koululounaan varmistavaa kouluruokajärjestelmäämme arvokkaana asiana verrattuna tilanteeseen maaliskuun 2020 alussa vain noin kuukausi sitten. Tunnetut turkulaiset veljekset väittävät laulussaan, että kaiken takana on nainen. Kasvava kouluruokailua arvostavien joukko voisi puolestaan väittää, että lukeminen ja laskeminen lähtevät lautaselta.

Meilläkin oli kotona pari opiskelijanuorta useamman päivän ajan koronakaranteenissa (lue: maksuttomien ruokapatojen ääressä) ja kyllä se näkyi heti keittiössä. Induktioliesi inisi ja uuni heräsi talviuniltaan.

Kouluruokailun arvostus voi nousta pysyvästi

Aika näyttää, miten koronaepidemia muuttaa suhtautumista kouluruokaan ja kuinka pysyviä näistä muutoksista tulee. On hyvä mahdollisuus, että kouluruoan arvostus vakiintuu aikaisempaa korkeammalle tasolle myös pidemmäksi ajaksi. Ehkä myös yhä useampi alkaa säännöllisesti syödä koulussa tarjottavaa lounasta, kun kotonakin siihen tämän kaiken koetun jälkeen kannustetaan entistä painokkaammin.

Voi olla, että myös koulukeittiöiden ravitsemisammattilaiset nähdään jatkossa entistä mukavampina kavereina, jotka saavat kuulla yhä useammin maailman tärkeimmän sanan ”kiitos”. Kouluruokailusta oli tullut ehkä liian arkinen asia. Arkinen se saakin olla, mutta ei arvoton. Kun arki järkkyy, niin arkisenkin arvo nousee esiin.

Juha Jokinen

It's only fair to share...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Comments (1)

  1. Hyvä kirjoitus Juha! Hyvää pääsiäsitä ja kevätää. PS.Asioilla on aina kaksi puolta. Ei niin pahaa, ettei siitä nousisi joitain positiivista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *