Virheistä oppiminen

Virheistä oppiminen
Virheistä oppiminen

Teemme kaikki virheitä. Se ei ole pelkästään kielteinen asia, sillä niiden myötä saamme aina mahdollisuuden kehittyä. Jostain syystä virheistä oppiminen ei kuitenkaan aina ole helppoa. Jos se olisi, niin maailma täyttyisi kohinasta – oppimisen kohinasta.

Veni, vidi, vici (lat.) eli suomeksi ”tulin, näin voitin” oli Rooman keisarin Julius Caesarin kuuluisa toteamus hänen saavutettuaan helpohkon voiton kuningas Farmakeesta, joka yritti irrottaa valtakuntansa Rooman käskyvallasta vuonna 47 ennen ajanlaskumme alkua. Samannäköiseen tiiviiseen muotoon voisi kiteyttää yhden tämän päivän ohjenuoran, jolla organisaatio voi menestyä: ”Mokasin, opin, voitin”. Johdonmukainen virheistä oppiminen auttaa organisaatiota menestymään tehtävässään.

Virheen tekeminen tuntuu usein ikävältä

Virheitä tapahtuu, halusimmepa tai emme. Virheet ovat varsin luonnollinen asia niin ihmisten tekemisissä kuin ympäristössämmekin. Siitä huolimatta kaikki eivät kuitenkaan osaa tai halua tätä hyväksyä, ja totta vieköön, harvoinhan virheen tekeminen tuntuu mukavalta – etenkään sillä hetkellä, kun on juuri havainnut tehneensä virheen. Harmitus tai jopa häpeä ja pelko valtaavat mielemme nopeasti ennen kuin aivojemme hitaampi ja järkevämpi puoli ehtii analysoida ja hahmottaa, että mitä tässä nyt oikeasti tapahtuikaan ja mitä tästä seuraa. Tästä syystä virheistä oppiminen ei ole kovin helppoa.

Pelkäämme virheitä, koska emme halua olla poropeukaloita tai pöhelöitä päätöksentekijöitä. Halumme pitää huolta maineestamme ja kiiltokuvamme kuosissaan.

Virheen tekeminen voi olla iso juttu

Virheen tekeminen voi olla iso juttu. Niin voitot kuin tappiotkin voivat olla suuria. Kysymyksessä on siis kova elämän peli, jossa riski on valttia ja koko ajan läsnä. Virheen vaikutukset voivat taloudellisia, henkisiä ja jopa ihmisen hengissä pysymiseen vaikuttavia. Virheen hinta voi olla kymmen, satatuhatta tai miljoona euroa – paljon enemmänkin. Kaikki summat ovat kuitenkin vain rahaa. Toisinaan virheen hintaa on vaikeaa tai jopa mahdotonta edes rahassa mitata.

Pitäisikö virheitä tehdä vai välttää?

Varsin maineikas saksalainen tiedemies Albert Einstein totesi aikanaan: ”Kukaan, joka ei ole koskaan tehnyt virhettä, ei ole yrittänyt mitään uutta.” Virheet liittyvät siis oppimiseen, kehittymiseen ja muutokseen. Niitä ei ole kuitenkaan mitään erityistä tarvetta yrittää jatkuvasti tehdä, koska niitä tapahtuu muutenkin – tahtomatta. Virheiden vahingollisia vaikutuksia pitäisi tietenkin pyrkiä välttämään tai ainakin vähentämään. Oppimisen kautta tarpeettomien virheiden määrä sekä vähenee että vahingot pienenevät.

On myös hyvä muistaa, että virhekin on tulos. Aina voidaan toki vain olettaa, että joku asia ”ei toimi” tai ”ei onnistu”, mutta se on vain oletus niin kauan, kunnes väite on edes jollakin tavalla todistettu paikkansa pitäväksi. Toisinaan siis tietoinen virheiden tekeminenkin voi olla paikallaan ja lisätä tiedon ja opitun määrää muutenkin kuin vain pelkän lopputuloksen osalta. Monet suuret keksinnötkin ovat syntyneet yrityksen ja erehdyksen kautta vasta lukuisten epäonnistumisten jälkeen. Tämän sai aikanaan tuntea nahoissaan muun muassa sähkölampun keksijä Thomas Edison, jonka epäonnistuneet kokeilukerrat ennen onnistumista ja läpimurtoa laskettiin tuhansissa.

Kuinka virheisiin tulisi suhtautua?

Yhtä lailla kuin tekevälle sattuu ja tapahtuu, niin virheitäkin siis sattuu ja tapahtuu. Luonnossa tapahtuu jatkuvasti suuria määriä virheitä kuten esimerkiksi geenimutaatioita. Ne ovat kuitenkin valtaosin harmittomia. Lisäksi niin luonnolla kuin ihmiselläkin on myös kyky korjata virheitä. Virhe on siis mitä luonnollisin ilmiö, johon pitäisi suhtautua – luonnollisesti. Se on tietysti helpommin sanottu kuin tehty.

Ihmisen reagointi virheisiin on toisinaan kovin yksioikoista ja nopeaa liskoaivojen tuottamaa sekametelisoppaa, jota aivojen järkevän ajattelun kotipesä eli korteksi ei aina ehdi riittävästi ohjailla. Siksi liian usein itse virheestä johtuvat vahingot jäävät jopa pienemmiksi kuin virheeseen reagoinnista johtuvat vahingot. Ehkäpä sinäkin olet saattanut kuulla tyyliltään seuraavalaisen keskustelun:

Pomo: ”Tuotteella oli järjestelmässä väärä hinta. Siellä oli 100 euroa, vaikka sen piti olla 1 000 euroa. Kuka teki virheen? Kuka on tähän syyllinen?”
Hemppa: ” En minä ainakaan. Minähän en tuollaisia virheitä tee. Se on kyllä joku muu.”
Pomo: ”Joku muu ei kelpaa. Haluan tietää syyllisen nimen. Jamppa, sinä vastaat rekisterissä olevista hinnoista. Sinäkö se olit?”
Jamppa: ”No, on mahdollista, että olen tehnyt näppäilyvirheen, mutta ei sitä kukaan ole vielä ehtinyt väärään hintaan myydä.”
Pomo: ”Ehtinyt tai ei, sinä senkin tunari. Mihin tässä enää voi luottaa, kun te ette osaa edes kirjoittaa. Aina te mokaatte. Anna olla viimeinen kerta!”

Edellä kuvattu esimerkkitapaus opettaa lähinnä vain organisaation kannalta vahingollisia asioita, kuten virheitä ei suvaita, niistä ei seuraa tekijälleen mitään hyvää ja että pomon johtamisen työjakupakista löytyy keino nimeltä julkinen haukkuminen. Suurin virhe eli pomon huono suhtautuminen virheeseen jää piiloon ja sitä tuskin käsitellään mitenkään. Näinkin pienin esimerkki sisältää jo niin paljon parannettavaa, että se olisi jo oman bloginsa aihe. Jos tapahtuneen virheen analysointi jää tekemättä ja seurauksena on vain virheen tekijöiden haukkuminen, virheiden tekemisen pelko kasvaa.

Moka on moka vasta, jos siitä ei opita mitään

Virheiden tekemisestä pitäisi oppia nimenomaan kaikkea muuta kuin vain uusia tapoja mollata toisia. Jos virheitä ei osata tai haluta käsitellä, niitä aletaan pelätä. Unohdamme, että moka on moka vasta sitten, jos siitä ei opita mitään, joka vie organisaatiota eteenpäin. Tällöin samoja virheitä tehdään uudelleen ja uudelleen ja ilmapiiri myrkyttyy entisestään. Virhe on mahdollisuus, mutta käyttämätön mahdollisuus on moka.

Miksi virheistä oppiminen on vaikeaa?

Virheistä oppiminen on toisinaan vaikeaa? Onkin siis syytä kysyä mistä tämä johtuu? Ensinnäkin, jotta virheistä voisi oppia, pitää tapahtua virheitä. Kuten edellä on todettu, virheitä ei voi kokonaan estää, mutta organisaatiossa, jossa virheitä on opetettu ja opittu pelkäämään, virheitä eli myös mahdollisuuksia kehittyä ja kehittää uutta, esiintyy vähemmän kuin mihin organisaation potentiaali antaisi mahdollisuuden.

Virheistä oppimista estää siis epäkypsä suhtautuminen virheisiin sekä kyvyttömyys käsitellä virheitä. Koska virheiden tekemistä ei nähdä mahdollisuutena kehittää toimintaa, virheiden juurisyitä ei selvitetä eikä oppimiseen varata aikaa tai muitakaan resursseja.

Monen oppimisen esteen takaa löytyy erilaisia pelkoja: pelätään esimerkiksi muutosta, syntyvää lisätyötä tai vaikutuksia ihmissuhteisiin. Virheiden käsittelyn koetaan uhkaavan tuttua ja turvallista tilaa, jota ihminen alitajuntaisesti haluaa suojella.

Onko virheiden tapahtumista aihetta juhlia?

Olet ehkä kuullut tai lukenut, että joissain yrityksissä ja organisaatioissa virheitä jopa juhlitaan. Tämä saattaa kuulostaa varsin kummalliselta. Ihmettelyä voi lisätä se, että kyseiset organisaatiot näyttävät kuitenkin toimivan taloudellisten numeroiden valossa varsin hyvin. Esimerkiksi menestyneen pelifirman Supercellin Mikko Kodisoja on kuitenkin ollut toteamuksessaan täsmällinen: ”Emme juhli virheitä, vaan sitä, mitä virheistä opimme.”

Kysy itseltäsi: ”Mitä voisimme tästä oppia?”

Yhtä menestykseen johtavaa kunnon läpimurtoa kohden tarvitaan toisinaan valtava määrä epäonnistumisia ja virheitä. Tämä pitää tiedostaa ja hyväksyä. Virheitä pitää oppia sietämään. Epävarmuus myös maksaa, mutta sille ei voi mitään, sillä tulevaisuuteen liittyy aina epävarmuutta.

Jos virheet vain todetaan, ei oppimista välttämättä juurikaan tapahdu. Kun virhe tapahtuu, niin sen pitäisi johtaa siihen, että jokin muuttuu. Muuten on vaara, että virhe toistuu samanlaisena, ehkä useastikin. Kun virheisiin reagoidaan tuomitsevasti, organisaation ilmapiiri muuttuu luovuudelle ja innostukselle myrkylliseksi ja henkilöstön voimavarat kuluvat negatiivisuuden liemessä räpiköimiseen. Tästä voi seurata, että organisaation kyky luoda uutta ja ratkoa asiakkaidensa ongelmia näivettyy, jolloin organisaation perusta alkaa murentua. Tärkeä osa organisaation selviytymisohjelmaa olisi, että virheistä alettaisiin oikeasti oppia. Esitä siis aina virheen tapahtuessa itsellesi kysymys: ”Mitä voisimme tästä oppia?”

Juha Jokinen

It's only fair to share...Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on LinkedIn
Linkedin

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.