[:fi]
Palvelu poistettu palveluvalikoimasta. Siirry sivulle Defose/Palvelut.
Defose-nousukiito™ – ohjattu Lean-projekti
Defose-nousukiito™ on ohjattu Lean-projekti ja samalla organisaatiosi matka kohti jatkuvan parantamisen kulttuuria. Yhteinen matkamme alkaa nykytilan arvioinnilla, joka selkeyttää ammattikeittiösi kehitystarpeet käytännölliseksi projektitavoitteeksi. Niistä poimimme keskeisimmän, jonka kehittämisen arvioimme lisäävän sinun asiakkaasi kokemaa arvoa kaikkein eniten. Yhteisen Lean-projektimme tavoitteisiin pääsemisen varmistamme selkeillä välitavoitteilla samalla kun osallistujat saavat matkallaan tuhdit eväät Lean-tietoutta mukavan matkan onnistumisen varmistamiseksi.
Lean-projektin tavoite saavutetaan hallitusti etukäteen laaditun aikataulun mukaisesti. Haastavin vaihe seuraa vasta kun välitön tavoite on saavutettu. Kuinka varmistetaan, että projektissa hyväksi havaittu toimintatapa on pysyvä osa arjen toimintaa myös tulevaisuudessa? Tästä syystä projektin viimeinen vaihe käsitteleekin erityisesti muutosjohtamista. Siinä onnistuminen takaa, että projektin hyödyt ovat mahdollisimman pitkäaikaisia ja matka kohti jatkuvan parantamisen kulttuuria alkaa ja jatkuu parhaalla mahdollisella tavalla.
Defose-nousukiito™-valmennus sisältää
- Lähtötilanteen arviointiin perustuvat kehitysvaihtoehdot
- Lean-projektin tavoitteiden määrittely yhteistyössä asiakkaan kanssa
- Taloudellisen tavoitteen asettaminen – säästöt ja lisämyynti tai molemmat yhdessä
- Projektiin osallistuvien henkilöiden valmentaminen – yleisimmät lean-toimintamallit ja menetelmät
- Projektin ohjaus, välitavoitteiden ja –tehtävien asettaminen
- Projektin tulosten arviointi – kuinka pääsimme tavoitteisiin?
- Vakiointi – saavutettujen tavoitteiden pysyvä hyödyntäminen
Kenelle Defose-nousukiito™-valmennus on tarkoitettu ja mitä hyötyä siitä on?
Defose-nousukiito™ on tarkoitettu organisaatioille, jotka haluavat oppia Lean-menetelmiä ohjatun projektityöskentelyn avulla. Projektilla on selkeä ammattikeittiön toimintaa kehittävä tavoite. Lopputuloksena on perusteltu ehdotus valitun prosessin kehittämiseksi. Onnistuneen muutoksen tuomat edut voidaan osoittaa myös talouden mittareilla. Samalla projekti on myös tehokas valmennusjakso, jonka aikana osallistuja saa hyvän valmiuden toteuttaa pieniä ja keskisuuria Lean-projekteja omassa organisaatiossaan.
Hinta
Projektikohtainen tarjoushinta määräytyy projektin laajuuden mukaan.
Haluatko kysyä lisää Defose-nousukiito™-palvelusta?
Ota meihin yhteyttä. Autamme mielellämme. Tämän yhteystiedot -linkin takaa löydät kaikki yhteystietomme. Voit myös ottaa yhteyttä sähköisellä lomakkeella.
[:]